TIP-70 pöytätenniksen ensimmäinen Tähtiseura

Tähtiseuraksi kannattaa pyrkiä, sillä edut seuralle ovat monipuoliset. Ohjelman suorittaneet seurat saavat käyttää viestinnässään Tähtimerkkiä, joka kertoo esimerkiksi potentiaalisille harrastajille ja yhteistyökumppaneille laadukkaasta seuratoiminnasta. Seurojen käyttöön tulee myös apumateriaalia ja koulutuksia esimerkiksi seurakehitykseen ja viestintään liittyen. Joissain Suomen kunnissa Tähtiseura-status vaikuttaa kuntien myöntämiin seuratukiin, joten tarjolla on myös suoraa rahallista Lue lisää

TIPistä Tähtiseura

TIP-70 on ensimmäisenä pöytätennisseurana saanut Tähtiseurastatuksen. Olympiakomitea myöntää Tähtiseura-sertifikaatteja kolmessa kategoriassa: lapset ja nuoret, aikuiset ja kilpaurheilu. Meille tunnustus on myönnetty kahdessa ensinmainitussa. Suurkiitos ryhmälle – Pirkko, Aleksi ja Marko – joka teki mahtavan pohjatyön tunnustuksen eteen. Onko Tähtiseuratunnustuksesta hyötyä? Useat kunnat, mm. Espoo, ovat ilmaisseet, että Tähtiseurat ovat etusijalla Lue lisää

Finlandia Junior Open peruttu

Asiantuntija-arvioiden mukaan Korona-epidemian huippu saavutetaan aikaisintaan toukokuussa. Seuran johtokunta onkin päättänyt perua toukokuun lopulle aiotun Finlandia Junior Openin järjestämisen. TIP-70 on aiemmin päättänyt järjestää syyskuun alussa veteraanien Viro-maaottelun ja siihen liittyvän kilpailun Helsingissä. Lopullinen päätös kilpailun järjestämisestä tehdään myöhemmin.

Kultaa, hopeaa ja pronssia SM-kisoista

Momosta Suomen mestari – Laurille hopeaa ja pronssia Helmi-maaliskuun vaihteessa Helsingissä pelatut aikuisten Suomen mestaruuskipailut oli TIPille menestys. Yumo Luo ”Momo” pelasi itsensä täysin yllättäen Suomen mestariksi. Finaalissa kaatui 2-sijoitettu Espoon Anna Kirichenko. Kilpailun ykkössijoitetun Koken Kaiun Anastasiia Burkovan Momo voitti jo kvartassa. Pronssille pelasi myös Jannika Oksanen, joka on Lue lisää

Useita mitaleja 13/15 SM-kilpailuista

  TIPin Maria Girlea oli omaa luokkaansa 15 vuotiaiden tyttöjen SM-kilpailuissa 15.-16.2. Helsingissä. Maria voitti luokkansa mestaruuden, nelinpelin yhdessä MBF:n Ella Kellow´n parina ja oli hopealla joukkuekilpailussa Siirin Tofferin kanssa. Mitaleja tuli myös 15 vuotiaiden poikien kilpailuissa. Joonas Kylliö pelasi itsensä vähän yllättäenkin finaaliin ja hopealle. Poikien 15 joukkue joutui Lue lisää

Menestystä Wega-maljasta

GP- sarja jatkui Ruskeasuolla perinteisen Wega-maljan muodossa. Kaksipäiväisessä kilpailussa Tippiläiset ylsivät voittoihin sekä GP että rating luokissa.   Lauantaina Aleksi voitti pitkälle iltaan venyneen MK-GP luokan: Iltakymmenen aikaan päättyneessä finaalissa kaatui PT-Espoon Matias Ojala viidennessä erässä, kuten myös semifinaali sekä kvartta olivat viiden erän otteluita. Jussin hyvä kevätkauden vire jatkui: Lue lisää

Kevään sarjapelit alkoivat lupaavasti

TIPin joukkueet niin SM-sarjassa kuin 1-divisioonassa ovat aloittaneet kevätkauden lupaavasti. SM-sarjan Oulun kierroksella tammikuussa voitimme molemmat Espoon joukkueet ja hävisimme niukasti Kosken Kaiulle 4-3, joka takasi siitäkin pelistä yhden pisteen. Ennen 9.2. pelattavaa kevään toista kierrosta TIP on tasapisteissä sarjaa ottelusuhteella johtavan PT Helsingin kanssa. 1-divisioonassa kevään ensimmäinen sarjakierros Helsingissä Lue lisää

Veteraanien SM-kisat toivat useita mitaleja

Veteraanit ratkoivat Suomen mestaruudet Tampereella 25.-26.1. TIPille kilpailut toivat useita mitaleja tuojina tavan mukaan naiset ja Esa Miettinen. Esa joutui nyt tyytymään kahteen pronssiin kaksinpelissä 55 ja nelinpelissä 50 yhdessä Oulun Mika Sorviston kanssa. Naisten puolella Raija Santala otti mestaruudet 60- ja 70-sarjoissa. Pronssille kaksinpelissä lisäksi Lichun Koponen (N50) ja Lue lisää

Marraskuun sarjapeleistä menestystä

Viime viikonloppu oli aktiivinen sarjapelien osalta sekä Suomessa että Virossa. Lauantaina pelattiin 2-divarin turnauslohko pelattiin  Turussa. Sijoituimme lohkon kakkoseksi ja jatkamme ylempään loppusarjaan 3 pisteellä. Tavoitteena joukkueella on pääsy 1-divarin karsintaan, joka edellyttää sijoittumista kolmen parhaan joukkoon kevään peleissä. Kansainvälisessä joukkueessamme pelasivat Mihkel Pae ja Janno Järve Virosta, suomalaistunut Yumo Lue lisää

Mestaruussarja kausi avattu

Mestaruussarjan avauskierrokset pelattiin viime lauantaina Ruskeasuolla. Avausottelussa vastaan asettui PT-Espoo. Noah Steif teki TIP debyyttinsä ja sai avausottelussa vastaansa mestiksen vakiojyrän Jani Jormanaisen. Noah pelasi erinomaista pöytätennistä ja selvitti neljännessä erässä kolme Janin matsipalloa tilanteessa 10-7 ja nousi otteluvoittoon! Lauri jatkoi hyvää momentumia hoitelemalla Matias Ojalan lukemin 3-0. Tipin Erinomaisen Lue lisää