Paljon Onnea Vaan!! 50-vuotiaalle TIPille!

TIP-70 viettää 50-vuotisjuhlavuottaan. Sitä on ollut tarkoitus juhlistaa jo kevään mittaan, mm. pitämällä toukokuulle aiottu JuniorOpen juhlakilpailuna. Virallinen rekisteröinti tapahtui 8.6.1970! Syksyksi on suunniteltu varsinaisia synttäreitä. Siitä enemmän kun tietoa syksyn tautitilanteesta on enemmän. Parhaat onnittelut meille nykyisille ja entisillekin Lue lisää

TIP-70, Suomen suurin pöytätennisseura

Tällä, ennen aikojaan päättyneellä kaudella pidettiin seurojen välinen lisenssikilpailu kolmessa ryhmässä; jotka olivat: Suomen suurin seura /kaikki lisenssit. kappalemääräisesti viime kaudesta eniten juniorilisenssejä lisännyt seura. suhteellisesti eniten juniorilisenssejä lisännyt seura Suurimman seuran palkinto tuli Vantaalle TIP-70:lle. Seurassa kilpailevia pelaajia on Lue lisää

TIP-70 pöytätenniksen ensimmäinen Tähtiseura

Tähtiseuraksi kannattaa pyrkiä, sillä edut seuralle ovat monipuoliset. Ohjelman suorittaneet seurat saavat käyttää viestinnässään Tähtimerkkiä, joka kertoo esimerkiksi potentiaalisille harrastajille ja yhteistyökumppaneille laadukkaasta seuratoiminnasta. Seurojen käyttöön tulee myös apumateriaalia ja koulutuksia esimerkiksi seurakehitykseen ja viestintään liittyen. Joissain Suomen kunnissa Tähtiseura-status Lue lisää

TIPistä Tähtiseura

TIP-70 on ensimmäisenä pöytätennisseurana saanut Tähtiseurastatuksen. Olympiakomitea myöntää Tähtiseura-sertifikaatteja kolmessa kategoriassa: lapset ja nuoret, aikuiset ja kilpaurheilu. Meille tunnustus on myönnetty kahdessa ensinmainitussa. Suurkiitos ryhmälle – Pirkko, Aleksi ja Marko – joka teki mahtavan pohjatyön tunnustuksen eteen. Onko Tähtiseuratunnustuksesta hyötyä? Lue lisää

Finlandia Junior Open peruttu

Asiantuntija-arvioiden mukaan Korona-epidemian huippu saavutetaan aikaisintaan toukokuussa. Seuran johtokunta onkin päättänyt perua toukokuun lopulle aiotun Finlandia Junior Openin järjestämisen. TIP-70 on aiemmin päättänyt järjestää syyskuun alussa veteraanien Viro-maaottelun ja siihen liittyvän kilpailun Helsingissä. Lopullinen päätös kilpailun järjestämisestä tehdään myöhemmin.

Kultaa, hopeaa ja pronssia SM-kisoista

Momosta Suomen mestari – Laurille hopeaa ja pronssia Helmi-maaliskuun vaihteessa Helsingissä pelatut aikuisten Suomen mestaruuskipailut oli TIPille menestys. Yumo Luo ”Momo” pelasi itsensä täysin yllättäen Suomen mestariksi. Finaalissa kaatui 2-sijoitettu Espoon Anna Kirichenko. Kilpailun ykkössijoitetun Koken Kaiun Anastasiia Burkovan Momo Lue lisää

Menestystä Wega-maljasta

GP- sarja jatkui Ruskeasuolla perinteisen Wega-maljan muodossa. Kaksipäiväisessä kilpailussa Tippiläiset ylsivät voittoihin sekä GP että rating luokissa.   Lauantaina Aleksi voitti pitkälle iltaan venyneen MK-GP luokan: Iltakymmenen aikaan päättyneessä finaalissa kaatui PT-Espoon Matias Ojala viidennessä erässä, kuten myös semifinaali sekä Lue lisää