Oulussa oteltiin viikonloppuna huikeat 12- ja 18-vuotiaiden SM-kisat. TIP-70 oli mukana melko isolla joukolla ja menestystä myös saatiin.
Lauantaina joukkuekisoissa TIP-70 valloitti ykköspaikan sekä 18-vuotiaissa tytöissä että 12-vuotiaissa pojissa. Tytöt (Mia, Jamielee, Liia) kaatoivat finaalissa OPT-86:n niukasti 3-2 ja ottivat seuralle jo viidennen peräkkäisen mestaruuden! Pojat (Luka, Joel) tekivät saman tempun ja kaatoivat 12-vuotiaiden finaalissa myös OPT-86:n lukemin 3-2. Edellisestä poikien mestaruudesta vierähti peräti 25 vuotta! Vanhemmissa pojissa TIPin joukkue (Pontus, Jimi, Joel) ylsi pronssille.
Lauantai-illan nelinpelit sujuivat myös hienosti. Mia voitti tyttöjen nelinpelin yhdessä siskonsa Ellan (OPT-86) kanssa ja sai pronssia sekanelinpelistä Jimin kanssa. Tyttöjen nelinpelistä hopeaa Jamieleelle ja Ge Annelle. Ruotsista asti kisoihin tullut Pontus Bölenius pelasi hopeaa sekanelinpelissä Jamieleen kanssa ja pronssia poikien nelinpelissä Jimin kanssa.
Sunnuntain kaksinpeleistä saatiin kolme mitalia. Tytöt 18 -sarjan finaalissa nähtiin TIPin sisäinen taistelu, kun Mia ja Jamielee pelasivat taas vastakkain. Maaliskuussa 15-vuotiaiden finaalin vei Jamielee, mutta tällä kertaa Mia oli vahvempi ja vei mestaruuden lukemin 3-1. Onnea Mia! 🏆
Pojat 12 -sarjassa Joel Koivumäki eteni aina semifinaaliin asti, jossa mestaruuden voittanut Smashin Hai Nguyen oli kuitenkin parempi 3-0. Mitali oli 10-vuotiaan Joelin ensimmäinen kaksinpelien SM-mitali.
Kiitos OPT-86 hienoista kisoista!
TIP-mitalistit:
Mia Kellow:🏆(N18), 🏆(N18JO), 🏆(NN18), 🥉(SN18)
Jamielee Enriquez: 🏆(N18JO), 🥈(N18), 🥈(NN18), 🥈(SN18)
Joel Koivumäki: 🏆(M12JO), 🥉(M12), 🥉(M18JO)
Liia Salonen: 🏆(N18JO)
Luka Lehtosaari: 🏆(M12JO)
Pontus Bölenius: 🥈(SN18), 🥉(M18JO), 🥉(MN18)
Ge Anne Quinal: 🥈(NN18)
Jimi Koivumäki: 🥉(M18JO), 🥉(MN18), 🥉(SN18)
Mitalistien lisäksi TIPistä olivat mukana Oliver Parviainen, Leian Tamondong ja Oona Korhonen.
Kategoriat: Uutiset