Vantaan kumppaniurheilija Timo Averjanov osallistui viikonloppuna Stockholm Paragames -kisoihin (31.10.–1.11.2026), joissa hän kilpaili kahdessa luokassa.

Lauantaina pelatussa tasoluokka kakkosessa oli mukana 17 pelaajaa. Timo oli sijoitettu neljän pelaajan alkupoolissa viimeiseksi, mutta hän eteni hienosti toisena jatkoon kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla. Jatkokaavion puolivälierässä vastaan asettui vasenkätinen Anna Berg Norrtulls SK:sta, joka pelasi mailalla, jonka molemmilla puolilla oli näppyläkumi. Berg voitti ottelun suoraan kolmessa erässä ja eteni lopulta finaaliin saakka sijoittuen toiseksi. Timon sijoitus oli 5.–8.

Sunnuntaina vuorossa oli luokka 11. Siinä Timo voitti kaikki kolme alkupoolin vastustajaansa menettäen ainoastaan yhden erän, ja hän eteni lohkoykkösenä suoraan semifinaaliin. Semifinaalissa vastustajaksi asettui Varbergs BTK:ta edustava Dennis Johansson. Timo voitti ensimmäisen erän, mutta vastustaja vei seuraavat kolme erää vieden ottelun nimiinsä erin 3–1. Timo saavutti luokassa hienosti pronssia.

Lauantaina pelatun tasoluokan alkupoolista jatkoon meneminen oli upea onnistuminen, tästä on hyvä jatkaa harjoittelua ja kilpailemista.

Timo pelaamassa Dennistä vastaan
Timo pronssimatali kaulassa

Kategoriat: Uutiset