Kansainvälistä junioripöytätennistä pelattiin viikonloppuna Ruskeasuolla, kun Finlandia Junior Open 2024 keräsi pelaajia Suomen lisäksi Ruotsista ja Virosta.
Lauantaina pelattiin alkupoolit sekä 2009 ja 2011 syntyneiden tyttöjen finaalit. Vanhemmissa tytöissä pelattiin lähes odotusten mukaan, tosin ratingin perusteella nähtiin pienimuotoinen yllätys, kun Mia Kellow voitti Jamielee
Enriquezin 3-1 ja otti samalla koko luokan voiton. Mialle siis kultaa ja Jamielle hopeaa.
Nuoremmissa tytöissä nähtiin myös yllätysvoittaja, kun MBF:n Kamilla Kadar voitti Jamielee Enriquezin niinikään 3-1. Pari erävoittoa napannut TIPin Liia Salonen oli viides.
Sunnuntain jatkopeleissä nähtiin hienoja pelejä ja kovaa tsemppausta. Poikien 2005-syntyneissä nähtiin tosin TIPin kannalta pieni vastoinkäyminen kun yksi pelaaja ei ehtinyt ajoissa paikalle ja joutui antamaan luovutusvoiton vastustajalle. Luokan voitti lopulta OPT-86:n Iaroslav Bril, joka kukisti finaalissa ruotsalainen puolustuspelaaja Albin Ingeströmin (Ängby SK) lukemin 3-0.
Pojat 2009 -luokassa nähtiin myös sama finalistipari ja sama lopputulos. Brilille ei löytynyt voittajaa näissä luokissa. TIPin Jimi Koivumäki ylsi puolivälieriin, mutta puolikuntoisena ei pystynyt haastamaan IFK Täby BTK:n Nicholas Erikssonia häviten suoraan 0-3.
Pojat 2011 -luokassa Jimi sen sijaan pelasi odotetusti voittajaksi. Puolivälierässä kaatui PT Sherwoodin Eeka Vihreälaakso 3-0, välierässä OPT-86:n Luka Oinas 3-0 ja Finaalissa Ängby SK:n Sixten Josjö 3-0. Jimin pikkuveli Joel (s. 2014) pelasi hienosti pronssille. Lauantain poolivoiton myötä Joel pääsi suoraan puolivälierään, jossa kaatui Ängby SK:n Elliot Härd Pellevik 3-0. Välierässä Josjötä vastaan Joel vei ensimmäisen erän, mutta taipui lopulta 1-3. Hienoa tekemistä 9-vuotiaalta!
Tyttöjen 2005-syntyneissä voittajaksi nousi eräsuhteilla virolaisen Maardu LTK:n Julia Bragina. Mia Kellowlle hopeaa, Alexandra Seppäselle ja Elina Vaidenbaumille pronssia.
Turnaus oli varsin onnistunut ja kaikki saivat runsaasti pelejä. Haastatteluissa parhaimpana asiana nousi esiin se, että pääsivät pelaamaan ulkomaalaisia vastaan.
Kiitos pelaajille ja kiitos ennen kaikkea ulkopuolisille henkilöille, jotka auttoivat järjestelyissä ja tuomaroinneissa!