Ruskeasuolla pelattiin 25.-26.3. MBF:n järjestämänä vuosittaiset pöytätenniksen SM-kilpailut. Olimme mukana 12 pelaajaan voimin. Tänä vuonna seuramme menestyksestä vastasi erityisesti Maria Girlea.

Lauantaina Girlea voitti naisten nelinpelimestaruuden yhdessä parinsa Marina Donnerin (HIK) kanssa. Sunnuntaina kaulaan ripustettiin hopeamitali sekanelinpelistä (parina Aleksi Räsänen, PT Espoo) sekä pronssimitali naisten kaksinpelistä. Naisten kaksinpelin semifinaaliottelu Aleksandra Titievskajaa (PT Espoo) vastaan oli tiukka seitseneräinen, eikä finaalipaikka jäänyt paljosta kiinni viimeisen erän päättyessä 11-9 Titievskajalle.

TIP-70:n pelaajien mitalisaldoa kasvattivat myös Mia Kellow (pronssia naisten nelinpelistä) sekä Samuli Soine (pronssia sekanelinpelistä). Seuran päävalmentaja Soine eteni myös miesten kaksinpelissä kvarttoihin asti, mutta Kosken Kaiun Sam Khosravi oli ottelussa semifinaaliin pääsyn verran paremmassa pelikunnossa.

Laajemmin kisojen tuloksista SPTL:n sivuilla.
Kuvassa sekanelinpelin mitalistit, Maria vasemmalla edessä ja Samuli oikealla. Samulin pari Ramona Betz joutui poistumaan ennen palkintojen jakoa.
Kategoriat: Uutiset